Senioriklovneille Tauno Sairiala -palkinto

6.6.2017

Pälkäneen Mummoklovnit -trio tuo iloa ikäihmisten arkeen lämmöllä ja innostuneena.

Senioriklovnit saavat ansaittua tunnustusta. Pälkäneen vapaa-aikalautakunta on päättänyt 23.5.2017 kokouksessa jakaa Tauno Sairiala -kulttuuripalkinnon Pälkäneen senioriklovneille: Annu Leppäselle, Anneli Kivelälle ja Tarja Saksalalle.

 

Senioriklovnit ovat eläkepäiviään viettäviä vapaaehtoisia, koulutettuja klovneja. Klovnit ilahduttavat ikäihmisiä mm. palvelutaloissa ja ikäihmisten omassa kodissa.

 

Palkinto on yhteensä 600 euroa ja se jaetaan seuraavin perustein:

 

Senioriklovnitoiminta on Setlementtiyhdistyksen vapaaehtoistoimintaa, jonka tarkoitus on tuoda piristystä ja huumoria lähinnä ikäihmisten arkeen kodeissa ja laitoksissa. Senioriklovnien kolme Pälkäneellä asuvaa jäsentä muodostavat Pälkäneen Mummoklovnit -trion. Ryhmään kuuluvat Anneli Kivelä, Annu Leppänen ja Tarja Saksala.

 

Ryhmä on kehittänyt tavoitteellisesti ohjelmaansa ja tuonut iloa monissa eri tilaisuuksissa. Lisäksi ryhmä on kantanut päävastuun Kostiakodilla järjestetystä SPR:n vetämästä Terho-kerhosta.

 

Pälkäneen senioriklovni-trio on aina valmiina auttamaan ja ottaa esiintymiskutsut vastaan lämmöllä ja innostuneena. Kolmikko tekee vapaaehtoistoimintaa isolla sydämellä, pyyteettömästi. Esiintymisten lisäksi he askartelevat ja ompelevat.

 

Esiintymisissä ja henkilökohtaisissa kohtaamisissa kolmikko tarjoilee vaivihkaa ison tukun kulttuurielämyksiä myös niille, joilla siihen ei välttämättä ole muuten mahdollisuutta. Senioriklovneissa on eniten kyse hetkessä elämisestä, läsnä olemisesta sekä yksilöllisestä ja arvokkaasta kohtaamisesta.

 

Pälkäneen Senioriklovneista on muodostunut tiivis kolmikko, joka on malliesimerkki onnistuneesta vapaaehtoistoiminnasta: vastavuoroista toimintaa, joka tuottaa merkityksellisiä kokemuksia niin vastaanottajalle kuin vapaaehtoistyöntekijällekin.

 

Palkinto luovutettiin 6.6. klo 15 Pälkäneen pääkirjasto Arkissa.