Järjestöjen asiantuntijuus – uhka vai sittenkin mahdollisuus?

11.10.2017

Nykypäivän järjestötoimija on puun ja kuoren välissä uudistusten myllerryksessä. Ilmassa on runsaasti epävarmuutta ja kysymyksiä. Jo tällä hetkellä järjestöjen toiminnan sisältöjä määrittelevät vahvasti rahoittajan tai ostopalvelutilaajan näkemykset tietyn kohderyhmän tarpeista ja tavoitteista. Ovatko nuo tarpeet myös järjestön mission ja tulevaisuuden huomioivia? Mikä on ennaltaehkäisevän nuorisotyön rooli tulevaisuudessa? Kuka siitä vastaa ja miten? Kuka kohtaa kaikki ne nuoret, joita kunnallinen nuorisotyö ei tavoita?

 

Samaan aikaan järjestöjä vaaditaan kuvaamaan ja tuotteistamaan oman toiminnan sisältöjä, jotta ne voisivat asettua tasavertaiseen asemaan yksityissektorin palveluntuottajien kanssa tulevaisuudessa. Moni tuleva rakenneuudistus, niin sote-/lape-/ kuin maakuntauudistus, niin myös uusi nuorisolaki,  opetussuunnitelma sekä kunnallisen nuorisotyön vähenevät resurssit, haastavat järjestötoimijoita tekemään tiukkojakin valintoja. Tuleeko paikallisyhdistyksen toiminnan kärkiä muuttaa niin, että päästään paremmin kiinni alueellisiin sosiaali- ja terveysalan kilpailutuksiin vai keskitytäänkö entistä tiiviimmin kuntien kanssa tehtävään yhteistyöhön? Miten pienten paikallisyhdistysten toiminta turvataan? Lisäksi lasten ja nuorten pienenevät ikäryhmät asettavat resurssien lisäksi kysymyksiä monikulttuurisen ja ylisukupolvisen työn merkityksestä.

 

Kyse on rahoituksen lisäksi vahvasti myös identiteettikysymyksistä – Mikä on roolimme kansalaistoimijoina? Miten saamme sitoutettua vapaaehtoisia omaehtoiseen nuorisotoimintaan, jos rahoittaja määrittelee entistä tarkemmin kohderyhmiä, joiden kanssa ”saamme” toimia? Toisaalta järjestöt erityisesti kohtaavat jo nyt paljon sellaisia alle 29-vuotiaita nuoria, joita muut palvelut eivät juurikaan tavoita. Tämä onkin hyvä muistaa, kun suunnitellaan asiakaslähtöisiä palveluprosesseja ja etenkin ihmisoikeuksien toteutumista niissä.

 

Ensi vuonna 100 vuotta täyttävän setlementtiliikkeen alla toimii valtakunnallisesti 45 hyvin erilaista, mutta ainutlaatuista yhdistystä. Kuten yleisestikin järjestökentällä, osa yhdistyksistämme toimii lähes vapaaehtoisvoimin ja osalla henkilöstöä voi olla jopa useita satoja. Nuorisotyötä tehdään mm. Tyttöjen ja Poikien Talojen ja Tupien, nuorisotila- ja lähiötoimintojen, projektien ja kouluyhteistyön kautta. Suuri osa yhdistyksistämme tekee jo nyt vaikuttavaa yhteistyötä kuntien kanssa ja joillakin paikkakunnilla hoitavat myös ison osan kunnallisesta nuorisotyöstä ostopalvelusopimuksina. Yhteistyötä tehdään niin palveluohjauksen, tapahtumajärjestelyjen kuin nuorisotilatoiminnankin kautta.

 

Allianssin 10.10.2017 julkaisemasta ”Kunnallisen nuorisotyön tulevaisuusodotukset 2017”-selvityksestä käy hyvin ilmi, ovat kuntien viranhaltijoiden käsitykset järjestöyhteistyön nykytilanteesta ja tulevaisuusodotuksista hyvinkin toisistaan vaihtelevat. Katsantokanta vaihtelee varmastikin pitkälti sen mukaan, millaisena jo tehty yhteistyö on koettu järjestöjen kanssa.

 

Onko yhteistyötä tehty tilaaja-tuottaja- periaatteen mukaisesti vai esimerkiksi jaettu vuosiavustuksia kaikille järjestöille tasapuolisesti, miettimättä sen tarkemmin, mitä osaamista ja arvoa kukin yhdistys antaa? Onko yhteistyö aitoa, vuorovaikutuksellista ja toisiaan arvostavaa? Toisaalta kunnat, joissa yhdistysten erityisosaamista hyödynnetään täysimääräisesti jo nyt, tuovat vastauksissaan esille yhdistysten tärkeän roolin, mutta haavoittuvuuden toiminnan jatkuvuudessa, juurikin talousresurssien vuoksi.

 

Järjestöistä puhuttaessa on muistettava kolmannen sektorin monimuotoisuus ja vältettävä yleistämistä. Myös toiminta ja missiot poikkeavat toisistaan valtavasti. Järjestökentällä on joka tapauksessa valtavasti potentiaalia ja erityisosaamista, joka nousee sekä korkeasti koulutettujen työntekijöiden että erilaisten kehittämisprojektien tuoman osaamisen ja innovaatioiden kautta.

 

Lisäksi järjestö, jossa työtä tehdään vahvasti ja aidosti arvopohjaan nojaten, tuottaa yhteistyöhön osaamisen lisäksi vahvaa kutsumuksellista omistautumista ja välittämistä. Järjestökentältä löytyy spesifistä osaamista mm.  maahanmuuttaja-, lähiö-, koulu-, kriminaali-, mielenterveys ja päihdetyöhön sekä  kansainväliseen nuorisotyöhön ja sukupuolisensitiiviseen työhön. Tätä osaamista voitaisiin hyödyntää kunnissa paremmin henkilöstökoulutuksina tai työparityöskentelyinä. Eräs ratkaisu väheneviin resursseihin voisikin olla, että kunnallisesta nuorisotyöstä vastaisivat tulevaisuudessa työpareina järjestön ja kunnan nuorisotyöntekijä? Näin vuorovaikutuksellinen osaaminen tulisi täysimääräisesti hyödynnettyä ja toiminnan jatkuvuus myös taloudellisesti olisi perusteltua.

 

Maksuttomien tilojen lisäksi toimintojen sisältöjä olisi hyvä yhdessä tarkastella kohderyhmän tarpeiden mukaisesti. Esimerkiksi Ohjaamo-työssä voisikin paremmin hyödyntää järjestöjen tieto-taitoa esimerkiksi pop up -toiminnan avulla. Myös järjestöjen pitäisi lisätä keskinäistä yhteistyötä, korostaa erityisosaamisalueitaan ja sitä kautta päästä pois kilpailuasetelmasta kohti toimivaa yhteistyötä. Faktahan on, että tulevaisuuden nuoret tarvitsevat edelleen meiltä kaikilta tukea, tiloja ja omannäköistä toimintaa.

 

Aktiiviset ja toimivat poikkiammatilliset verkostot turvaavat parhaimmillaan sen, että jokaiselle nuorelle mahdollistetaan oikeanlaisen tuen ja avun saaminen juuri sellaisella tavalla, joka sopii hänen ainutlaatuiseen tilanteeseen.

 

Erno Kääriäinen, Suomen Setlementtiliitto ry
Lapsi- ja nuorisotyön aluepäällikkö ja myös Allianssin ”Nuorisotyön tulevaisuus” – ryhmän jäsen

 

Kirjoitus on julkaistu 10.10.2017 Allianssin selvityksessä