Suomen Setlementtiliitto
Tulosta sivu

Suomen Setlementtiliiton ilme on vuosikymmenten kuluessa muuttunut maltillisesti. V. 2009 uudistettu viestinnällinen ilme ja slogan kuvaavat erityisesti tämän päivän setlementtityötä, mutta myös sen arvokasta historiaa.

 

1918 perustettu Setlementtiliitto, tuolloin nimeltään Teollisuusseutujen Evankelioimisseura, käytti oman toiminansa tunnuksena ristinmerkkiä. Vuonna 1929 perusteun setlementtitoiminnan kuukausijulkaisun Yhdysside –lehden tunnukseksi luotiin ristinmerkin lisäksi kättelevät kädet.

 

logo yhdysside







1941 liiton nimi vaihtui Kristillis-yhteiskunnalliseksi Työkeskusliitoksi ja omaksui 1940-luvun kuluessa tunnuksekseen risti-ratas -merkin, joka oli alun perin toimintaan liittyvä kerhomerkki. 1983 liitto otti käyttöönsä nykyisen Suomen Setlementtiliitto nimen ja säilytti samalla risti-ratas -merkin virallisena tunnuksenaan.

 

Setlementtiliitto_juhlalogo

 









2009 käyttöön otettu SETLEMENTTI -sana- ja kuvamerkki ovat koko setlementtiliikkeen Suomen toiminnan yhdistävä tunnus ja myös Suomen Setlementtiliiton uusi virallinen tunnus. Setlementtiliiton perinteinen risti-ratas -merkki säilyy liiton traditionaalisissa yhteyksissä, kuten liiton myöntämissä arvomerkeissä sekä setlementtilipussa.

 

logo jpg 1011 (2)

 

 

 








SETLEMENTTI –kuvamerkissä kädet kuvaavat läheistä yhdessäoloa, jakamista, halua auttaa ja tukea sekä aktiivisuutta ja luovuutta. Kaksi kättä yhdessä ovat merkki kommunikoinnista ja halusta selvittää asiat yhdessä. Kahden käden symboliikkaan liittyy myös viisaus, usko ja rukoileminen. ”Käsi kätehen” on setlementtiliikkeen ideologian perusajatus, jota uusi kuvamerkki ilmentää.

Kehän muoto kuvaa elämänkaarta ja läsnäoloa sen kaikissa vaiheissa. Oranssin ja vihreän yhdistelmä kuvaa kasvua, turvaa ja elinvoimaa. Vihreä on uuden symboli, turvaa ja sallivuutta ilmaiseva väri. Oranssi luo puolestaan menestyksen, ilon, tehokkuuden ja elinvoiman väriä ilmeeseen.

 


SETLEMENTTI –sanamerkissä on käytetty kirjasinfonttia nimeltä Rumba. Fontti on pyöreä ja ajaton. Se on myös pehmeä ja viestii setlementtiliikkeen läheisyydestä ja lämmöstä. Tämä fontti on valittu kestämään aikaa ja kunnioittamaan pitkää toimintamme historiaa.