Ajankohtaista
Setlementtiliiton vuosikokouksen kannanotto vanhusten oikeuksiin
Suomen Setlementtiliitto ry KANNANOTTO Vuosikokous 16.11.2009, Helsinki
Vanhuksilla oltava oikeus elää yhdessä hoitopaikassa loppuun asti
Ihmisen arvon ja yksilöllisyyden säilyttäminen ja kunnioittaminen läpi elämän on oltava johtoajatuksena vanhusten sosiaali- ja terveyspalveluiden toteuttamisessa.
Setlementtiliitto haluaa tuoda julki huolen erityisesti vanhuksista, jotka joutuvat elämänsä viimeisinä vuosina usein vaihtamaan hoitopaikkaa. Tutkimuksen** mukaan vanhukset joutuvat vaihtamaan hoito- tai hoivapaikkaa jopa 10 kertaa viimeisen kahden elinvuotensa aikana. Kuka toivoisi itselleen kohtelua, jossa koti muutettaisiin itseltä kysymättä jopa toiseen kuntaan?
Suomalainen vanhusten palvelukokonaisuus on rakentunut monista erilaisista paloista hankalasti hallittavaksi ja monimuotoiseksi, jota vanhusten, heidän omaistensa, jopa työntekijöiden on vaikea ymmärtää. Palvelujen tarkoituksenmukaisuus palvelee kunnallisia rakenteita, ei niinkään vanhusten tarpeita.
Palvelujen kilpailuttaminen ja palvelusetelit ovat laajentaneet palvelukirjoa ja valinnanmahdollisuuksia, mutta erityisesti heikkojen ja hauraiden kohdalla tilanne on osoittautunut ihmisarvoa alentavaksi. Kilpailuttamisen kautta haettu kokonaistaloudellinen etu on usein osoittautunut esteeksi pitkäjänteiselle ja laadukkaalle vanhustenhoidolle. Setlementtiliitto korostaa, että huominen päivä ikääntyneellekin on oltava toivoa, turvallisuutta ja luottamusta herättävää. Tuttu ympäristö ja tutut ihmiset ympärillä ovat sitä tärkeimpiä mitä vanhimmista ihmisistä on kyse.
Setlementtiliikkeessä on mittava seniori- ja vanhustyön toimiala, jossa on erimuotoisia asumispalveluita runsaalle 500 ikääntyneelle. Setlementtiliitossa pidetään tärkeänä, että ikääntyneiden oikeudet toteutuvat elämän kaikissa tilanteissa. Yhteisöllisten asumismuotojen ja niissä tarjottavien tukipalveluiden on todettu vastaavan erilaisten vanhusryhmien tarpeisiin sekä ihmisarvon että järkiperäisen taloudenpidon näkökulmasta.
Setlementtiliikkeessä halutaan olla mukana kehittämässä laadukasta vanhustyötä. Setlementtiliitto vetoaa ministeri Paula Risikkoon toivoen toimia vanhusten palveluiden asianmukaisuuden varmistamiseksi. Hoito- ja hoivapalveluja ja niiden tuottamiskäytäntöjä tulee kehittää ja muuttaa niin, että vanhus voi elää kotona tai kodinomaisissa olosuhteissa yhdessä paikassa elämänsä loppuun asti riippumatta hänen sosiaalisesta asemastaan.
Vanhuus ei ole kuluerä, vaan luonnollinen ja arvokas osa elämäkulkua.
**Jylhä M., Forma L., Aaltonen M., Ritanen, J. ja RissanenP. 2008, Tutkijapuheevuoroja terveydenhuollossa. Kirjassa Pidentyvä vanhusikä ja palvelujen haasteet. Stakes. Hki.
Professori Marja Jylhä, 16.11.2009 ”Vanhoista vanhimmat ja suomalainen palvelujärjestelmä” puheenvuoro Kansallinen ikääntymisen foorumissa Helsingissä.


