Setlementtiliiton uutiskirje / Toukokuu 2012

Huhtikuussa kokoonnuttiin Liittokokoustapahtumaan Helsingissä

Kalliolan setlementti tarjosi tilat lähes sadalle setlementtitoimijalle 20.-21.4. järjestetyn Liittokokoustapahtuman aikana. Tapahtuman aikana pohdittiin sukupuolisensitiivistä työtä setlementtiliikkeessä sekä viestintäasioita mm. kampanjoinnin kannalta. Lisäksi kokoonnuttiin verkostokokoontumisiin ja vapaamuotoiseen illanviettoon. Lauantaina kokoontui  sääntömääräinen kevätkokous, jossa hyväksyttiin Setlementtiliiton vuoden 2011 toimintakertomus ja tilinpäätös. 

Ensi keväänä setlementtiväki kokoontuu Setlementtipäiville Äänekoskelle.  

Setlementtiliitto mukana Maailma kylässä -tapahtumassa

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna 26.-27.5. Helsingin Kaisaniemessä kokoonnutaan Kepan järjestämään Maailma kylässä -tapahtumaan.

Myös Setlementtiliitto on mukana tapahtumassa esittelemässä setlementtitoimintaa. Tervetuloa järjestötelttaan liiton esittelypisteelle pöydän E255 ääreen!

Lisätietoja tapahtumasta ja monipuolisesta ohjelmasta: www.maailmakylassa.fi

 

Nuorisotyön Neuvottelupäivät Helsingissä elokuussa

Perinteiset Nuorisotyön Neuvottelupäivät järjestetään tänä vuonna 23–24.8 Helsingissä Kalliolan Setlementissä. Nuorisotyön neuvottelupäivät kokoavat yhteen setlementtien nuorisotyöntekijät ympäri Suomen.  Nuorisotyön Neuvottelupäivillä kuullaan esityksiä ja keskustellaan mm. nuorisotyön ajankohtaisista tutkimuksista, rahoitusmahdollisuuksista ja järjestöyhteistyöstä. Paikan päällä käymme tutustumassa paikallisen Poikien Talon toimintaan.

Osallisuuden työkaluja – eväitä osallisuustyöhön ja toimintaan
Lisäksi tänä vuonna järjestetään Nuorisotyön neuvottelupäivien yhteydessä 22.8 ensimmäistä kertaa kaikille avoin Osallisuuden työkaluja -työpajapäivä. Päivä tarjoaa käytännön työkaluja osallisuustyöhön ja tietoa sekä mahdollisuuksia verkostoitumiseen. Päivään sisältyy monipuolisesti erilaisia järjestö- ja nuorisoalan ammattilaisten vetämiä työpajoja, joihin osallistujat saavat vapaasti osallistua päivän aikana.
 
Lisätietoja ja ilmoittautumisen Nuorisotyön neuvottelupäiviin ja Osallisuuden työkaluja-työpaja päivään löydät Setlementtiliiton kotisivuilta ”ajankohtaista”-osiosta viikolla 20.
 

Valtaa vanhuus -kampanja haastaa tekemään meille jokaiselle hyvän tulevaisuuden

Vanhustyötä tekevien järjestöjen yhteinen Valtaa vanhuus - Med ålderns rätt -kampanja haastaa syksyllä kaikki suomalaiset miettimään, miten teemme meidän jokaisen tulevaisuudesta hyvän.

Kampanjan päätapahtuma, My Generation – Sukupolveni – Min Generation, järjestetään Helsingissä Senaatintorilla 15.9.2012. Yleisötapahtuma on samalla kertaa sekä konsertti että tuhansien ihmisten mielenilmaus hyvän ikääntymisen puolesta. Lähde mukaan ja tuo myös ystäväsi, perheesi, harrastusporukkasi tai muu yhteisösi!

Kuntavaalien lähestyessä erityinen viesti suunnataan kuntavaaliehdokkaille, jotka kampanja haastaa mukaan kertomaan ajatuksensa hyvistä ja toimivista tavoista laittaa vanhuuden asiat kuntoon.

Kampanjassa ovat mukana Folkhälsans förbund rf, Ikäinstituutti, Miina Sillanpää Säätiö, Omaishoitajat ja Läheiset -liitto ry, Suomen Senioriasianliitto ry, Suomen Senioriliike ry, Suomen Setlementtiliitto ry ja Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry.

Vanhuus rokkaa uudestaan keväällä 2013

Maaliskuussa kuudella paikkakunnalla kiertänyt Vanhuus Rokkaa – konserttikiertue onnistui niin hyvin, että jatkoa on todennäköisesti luvassa myös ensi keväänä. Konserttien lämmin tunnelma sekä taidokkaasti rakennettu ohjelma keräsivät hyvää palautetta ja monipuolinen esiintyjäkaarti sai yleisön viihtymään.
 
Konserttikiertueen toteuttamiseksi tehtiin paljon hyvää työtä setlementeissä ja tuotantoyhtiössä. Kiertue keräsi runsaasti näkyvyyttä konserttipaikkakuntien ja valtakunnan medioissa.
 
Konsertin tuottona jaetaan 15 000 euroa konserttipaikkakuntien setlementtien seniori- ja vanhustyöhön. Varat ohjataan ikäihmisten kulttuuritoiminnan, elinikäisen oppimisen, virkistyksen ja vapaaehtoistyön tukemiseen. Konserttipaikkakunnat olivat tänä keväänä: Oulu, Tampere, Jyväskylä, Kuopio, Lahti ja Helsinki. Konserttikiertueen tuottajana toimii Eventia Oy.
 
Lämmin kiitos kaikille mukana olleille hyvän asian puolesta rokkaamisesta! Toivon mukaan ensi vuonna nähdään uudestaan!
 
 

Setlementtityöntekijöille suunnitteilla perehdyttämiskoulutus

Setlementtiliikkeen kansanopistot Pohjola-opisto ja Rovala-Opisto toteuttivat viime vuonna yhdessä Setlementtiliiton kanssa rakenteellisen kehittämishankkeen PORO:n. Siihen liittyneen setlementtihenkilöstölle tehdyn kyselyn tuloksena todettiin tarve aloittaa setlementtityöntekijäkoulutus.

Monimuoto-opinnot sisältävät sekä kontaktijaksoja että etäopiskelua ja suunnitellun koulutuksen kotipaikkoina ovat Oulunseudun setlementin Pohjola-opisto ja Rovalan setlementin Rovala-Opisto. Kansanopistojen ja Setlementtiliiton muodostama osaamiskeskus on avoin yhteistyölle myös muiden setlementtiliikkeen opistojen kanssa ja uskomme, että toteutuksessa voidaan käyttää eri setlementtien asiantuntemusta.

Ajatus on, että opinnot toimivat perehdyttämiskoulutuksena setlementtityöhön, ammatillisena täydennyskoulutuksena ja ovat avoimet myös setlementtiliikkeen ulkopuolisille henkilöille.

Opintokokonaisuuksien sisällöiksi on suunniteltu seuraavaa:

Setlementtityön juuret, arvot ja yhteiskunnallinen rooli

Kansalaisyhteiskunta – järjestötyö kansalaisten keskuudessa

Kestävä kehitys; ympäristö ja sosiaalinen jalanjäki

Viestintä ja tiedotus

Työyhteisöhyvinvointi

 Koulutukset alkavat syksyn 2012 aikana ja tarkemmin asiasta tiedotetaan myöhemmin

Savonlinnassa tanhuttiin ikään katsomatta

Suomen Setlementtiliiton vuosittainen kansantanssitapahtuma järjestettiin tänä vuonna 31.3. Savonlinnassa yhteisvoimin Setlementtinuorten Itä-Suomen piirin ja Linnalan Setlementin kansantanssiryhmä Hökkyröiden kanssa.
 
Kansantanssin harrastajien parissa suosittu tapahtuma nimettiin tänä vuonna ”Olavin Polkaksi” Savonlinnan paikallista historiaa kunnioittaen. Tapahtumassa riitti hymyä ja helmoja yhteensä tapahtumassa esiintyi 11 kansantanssiryhmää ympäri Suomen.

Omapolku ry:n taideteos julkistettiin Setlementtiliitossa eilen

Tamperelaisen OmaPolku ry:n nuorten laatima taideteos Pispalan poluilla julkistettiin Setlementtiliitossa eilen. Nimensä mukaisesti Pispalan poluilla sai inspiraationsa kauniista, kodikkaista ja värikkäistä Tampereen keskustan ja Pispalan harjumaisemista.

Puupiirroskollaasia oli laatimassa yhdeksän nuoren ryhmä, ja jokaisen työpanos oli prosessissa tärkeä. Kukin nuorista kertoi julkistamistilaisuudessa teoksesta ja monivaiheisesta ja vaativasta puupiirrostekniikasta.
Setlementtiliiton väki vastaanotti teoksen kiitollisena – Kiitos OmaPolun lahjakas väki!

 Lisätietoja: https://www.setlementti.fi/?x21656=78562