Setlementtiliitton uutiskirje joulukuu 2012

Joulukuun uutiskirjeen sisältö

  • Menneet tapahtumat
  • Tulevat tapahtumat
  • S-asunnot tiedottaa
  • Oskelakoti tiedottaa
  • Henkilöstö
  • Seuraava uutiskirje

Menneet tapahtumat

Setlementtiliitto on huolestunut nuorten lisääntyneistä talousongelmista

Suomen Setlementtiliiton tavoitteena on perustaa valtakunnallinen verkosto nuorten talousosaamisen kehittämiseksi. Euroopan komissio on antanut tukensa hankkeelle.

”Yhteistyöllä voimme kehittää talousneuvonnan tasoa, jakaa kokemuksiamme ja välttää päällekkäistä materiaalia”, kertoi projektikoordinaattori Pinja Hirvilammi Suomen Setlementtiliiton talous- ja velkaneuvonnan hankkeesta.

Nuorten talousosaamisesta huolestuneet järjestöt kokoontuivat marraskuun 2012 lopussa Tieteiden Talolla Setlementtiliiton järjestämään tapahtumaan.
 
Lue lisää: linkki
 

Avoin ja asukkaita kuunteleva Pohjanmaa –seminaari Vaasassa

Vaasassa järjestettiin 26. marraskuuta oikeusministeriön, Vaasan yliopiston ja Setlementtiliiton Uusi paikallisuus –hankkeen yhteistyönä vuorovaikutteinen seminaari ”Avoin ja asukkaita kuunteleva Pohjanmaa”. Kunnanviranomaisille, järjestötoimijoille ja asukkaille suunnatussa seminaarissa esiteltiin uudistettu Otakantaa.fi-vaikuttamispalvelu sekä käsiteltiin lähidemokratian haasteita ja mahdollisuuksia Pohjanmaalla.

Lue lisää Uusi paikallisuus -hankkeen kotisivuilta

Timo Lemmetyinen Vanhustyön Keskusliiton hallitukseen

Kalliolan toiminnanjohtaja Timo Lemmetyinen on valittu valtakunnallisten liittojen edustajana Vanhustyön Keskusliiton hallitukseen vuosille 2013-2015. Vanhustyön Keskusliiton valtuustossa setlementtejä edustaa varsinaisena jäsenenä Sinikka Suorsa Rovalasta ja varajäseninä Kirsti Rantala Jyränkölästä Heinolasta ja Sirpa Nyman-Kaunomäki Harjulasta Lahdesta.

Onnittelut kaikille valituille!

Tampereella on käynnistetty hanke seksuaaliväkivaltatyön kehittämiseksi

Setlementtiyhdistys Naapuri on käynnistänyt nelivuotisen kehittämisprojektin ”VÄLITÄ! Seksuaaliväkivaltatyön verkostohanke”.
 
Hanke tähtää paikallisen palveluketjun toiminnan tehostamiseen ja nopean kriisiavun tarjoamiseen seksuaalisen väkivallan ja hyväksikäytön tilanteissa.
 
Lue lisää hankkeesta: linkki
 

Hämeenlinnan setlementti täytti 15 vuotta

Hämeenlinnan setlementti täytti 11. joulukuuta 15 vuotta. Syntymäpäivää ja samalla monikulttuurista joulujuhlaa vietettiin Palokunnantalolla.  Tilaisuudessa muistettiin Hämeenlinnan setlementin toiminnan kehittämisessä ansioituneita ja juhlittiin 15-vuotista taivalta nauttien esityksistä.

Lämpimät onnittelut Hämeenlinnaan!

Hämeenlinnan setlementin kuulumisia voit lukea lisää: linkki

Setlementtiliitto sai useita edustajia Allianssin luottamustehtäviin

Allianssin hallitus valitsi kokouksessaan 13. joulukuuta vuoden 2013 jaostot, nuorisopoliittiset teemaryhmät, Nuorisotyö-lehden toimitusneuvoston ja Nuorisotiedon kirjaston kirjastotoimikunnan.
 
Setlementtiliiton asettamista ehdokkaista luottamustehtäviin valittiin neljä ehdokasta.
Nuorisotyö-lehden toimitusneuvosto -  Heta Mulari
Yhdenvertaisuus-teemaryhmä - Kalle Laanterä
Osallisuus-teemaryhmä - Pihla Ruuskanen
Nuorisotyön kehittämistyöryhmä – Mervi Suonpää
 
Toimielinten tehtävänä on tukea Allianssin hallituksen ja toimiston työskentelyä sekä edistää Allianssin strategian toimeenpanoa ja strategisten tavoitteiden toteuttamista. Edustajiensa kautta setlementtiliike on mukana kehittämässä valtakunnallista nuorisopolitiikkaa.
 
Setlementtiliitto onnittelee kaikkia valituiksi tulleita luottamushenkilöitä.
 
Lisätietoja: Allianssin tiedote sekä jaostot ja ryhmät

Syötekeskus sai Yhteiskunnallinen yritys –merkin

Oulun Seudun Setlementin omistama Syötekeskus Oy on saanut Suomalaisen Työn Liiton myöntämän Yhteiskunnallinen yritys -merkin. Merkin on tähän mennessä saanut 30 organisaatiota.

Setlementtitoimijoista Y-merkin ovat tähän mennessä saaneet yleishyödyllinen asunnontuottaja S-Asunnot Oy, senioriasumisoikeusasuntoja yli 55-vuotiaille rakennuttava Senioriasumisoikeus Oy, päihdekuntoutujien Oskelakoti Oy ja nyt tuoreimpana Syötekeskus Oy.

Onnittelut Syötekeskukselle!

Lue lisää: linkki
 

Lämmittäviä joulu-uutisia – Vaatelahjoitus Suomen Setlementtiliitolle

Suomen Setlementtiliitto sai vaatelahjoituksen vaatteiden tukkuliike Bestseller Wholesale Finlandilta. Lahjoitus on jaettu ennen joulua setlementtitoiminnassa oleville perheille. Vaatteet ovat uusia nuorten ja aikuisten kevät-, kesä- , syksy- ja talvivaatteita.

”Olemme iloisia yritysyhteistyöstämme. Tämä lahjoitus toi joulun alla iloa useille perheille”, kertoo toimialajohtaja Otto Pasma Setlementtiliitosta.

Setlementtiliitto on jakanut vaatteet vähävaraisille perheille ja nuorille jäsensetlementtiensä kautta.

Kiitämme lämpimästi Bestseller Wholesale Finlandia lahjoituksesta!

Lue lisää: linkki
 

Tulevat tapahtumat

Setlementtiliitto mukana NUORI2013-tapahtumassa

Jyväskylässä järjestetään 8.-10.1.2013 nuorisotoimialan NUORI2013–suurtapahtuma.

Tapahtumassa setlementtiliike myös näkyy ja kuuluu. Näytteilleasettajina ovat Tyttötyön verkostohanke ja Poikien Talo. Panelisteina setlementtikentältä ovat liiton toimistolta Heta Mulari ja Otto Pasma.

Perheleiri vähävaraisille perheille

Atria ja Suomen Setlementtiliitto järjestävät kokkaukseen keskittyvän perheleirin vähävaraisille perheille Syötekeskuksessa 8. - 10. helmikuuta 2013. Leirin kustannuksista vastaa Atria. Perheiden valinnasta ja leiristä vastaa Suomen Setlementtiliitto. Leirille ilmoittautumista on jatkettu 21.12. asti.
 
Leirille pääsevät mukaan setlementtitoiminnassa mukana olevat perheet kautta maan. Osallistujien valinnasta vastaa Suomen Setlementtiliitto.
 
Valinnassa 42 setlementillä ja heidän työntekijöillään on tärkeä rooli. Paikallissetlementin työntekijät ehdottavat oman alueensa ehdokkaat liittoon. Ehdottajan tulee olla työntekijä, koska siten me varmistamme perheen yhteyden setlementtiin ja tarpeen vaatiessa saamme perheeseen liittyvää lisätietoa. Työntekijöiltä tulleet ehdotukset jaetaan maantieteellisesi viiteen alueeseen, joista kustakin valitaan arpomalla 1-2 perhettä leirille. Leirille valitaan valtakunnallisesti 5-10 perhettä.
 
Perheitä voi ehdottaa vastaamalla kyselyyn: linkki
 
Lisätietoa löytyy internet–sivuiltamme: linkki
 
Laittakaa viestiä eteenpäin omille verkostoillenne!
 
Lisätietoa: Otto Pasma, Lapsi- ja nuorisotyön toimialajohtaja
Puhelin 045-6363630, otto.pasma@setlementti.fi
 

Liittokokoustapahtuma Koskelan Setlementissä, Äänekoskella 18. – 20.4.2013

Tapahtuman alustava ohjelma julkaistaan Extranetissä tammikuun aikana.

Merkitse päivämäärä jo kalenteriin!

 

S-asunnot tiedottaa

S-Asunnot Oy

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA myönsi kehittämisrahaa lokakuussa käynnistyneelle Enemmän irti asumisneuvonnasta, ERTIS-hankkeelle.

Hankkeen tavoitteena on saada asukkaita entistä enemmän mukaan erilaiseen asukastoimintaan ja kehittää nykyistä palvelumallia siten, että asukkaiden neuvonta saadaan entistä tehokkaammaksi ja tuloksellisemmaksi.

Tavoitteena on vähentää myös asumis- ja maksuhäiriöistä johtuvien sopimusten päättyminen. Kehittäminen koskee kaikkia kohteitamme, mutta pilottina on Hyvinkäälle maaliskuussa valmistuva vuokratalo, jonka 34 asunnosta 10 osoitetaan mielenterveyskuntoutujille. Hanke jatkuu vuoden 2013 loppuun saakka.

Kalasataman Kotikortteli

Kotikorttelissa yhteiskunnalliset yritykset rakentavat senioreille hyvää elämää – yhteisöllistä asumista, aktiivista vanhuutta ja ihmisläheistä hoivaa saman katon alla. Kotikortteliin on rakenteilla senioreille tarkoitettu vuokratalo, joka valmistuu tammikuun lopulla.

Kotikortteli on ainutlaatuinen sen sisältämien palveluiden osalta. Samaan taloon tulee Invalidiliiton Asumispalvelut Oy:n Validia-palvelut, jotka tarjoavat tuettua ja turvallista asumista, monipuolisia palveluita vuorokauden ympäri sekä ryhmäkotiasumista muistisairaille ikäihmisille.

Kotikorttelin senioriasumisoikeustalo valmistuu kesällä 2013. Kortteliin tulee alkukesästä myös Kalliolan Setlementin ylläpitämä kansalaistoiminnan tila, jossa järjestetään alueen asukkaiden hyvinvointia ja viihtyisyyttä edistävää toimintaa.

 

Oskelakoti tiedottaa

S-Asuntojen Alppikylän kohteeseen asuntoja Oskelakodille

Alppikylän Nyyttipuistoon on varattu seitsemän asuntoa Oskelakodin tuetun asumisen yksikölle. Lisäksi yksi huoneisto tullaan varaamaan yhteiseksi toimintatilaksi, josta on varattuna myös toimitila työntekijälle. Tuki koordinoidaan yhteistyössä Oskelakodin työntekijöiden kanssa ja tehtävään palkataan työntekijä. Toiminta alkaa 1.3.2013.
 
Kohteeseen ohjautuvat asukkaat ovat aiemmin käyttäneet päihteitä pitkään. He eivät selviydy itsenäisessä asumisessa, vaan tarvitsevat tukea niin asumiseen, kuin laajemminkin elämässään. Asukkaat muuttavat päihdehuollon kuntouttavista asumispalveluyksiköistä, ja heillä on muuttovaiheessa jo vähintään vuoden mittainen raittius.
 
Asukkaiden elämäntilanteiden kokonaisvaltaisen hahmottamisen kautta on työntekijöillä mahdollisuus ammatilliseen tukemiseen, joka luo todellisia vaihtoehtoja kalliille laitoshoidoille tai epämääräisille elämänhallintayrityksille. Asukkaiden kanssa tehdään yksilöllistä, asukkaiden tarpeista lähtöisin olevaa työtä. Yksilölliseen tukemiseen panostetaan, kuitenkaan luopumatta yhteisön tarjoamista kehitysmahdollisuuksista.

 

Henkilöstö

S-Asunnoilla aloittaa tammikuun 2013 alusta asukasisännöitsijänä Ewa Hirvonen Viikin Ässäkodeissa. Samaan aikaan aloittaa myös Anja Tauriainen, joka toimii aluksi ERTIS-hankkeen koordinaattorina ja keväällä, Hyvinkään vuokratalon valmistuttua, siirtyy asukasisännöitsijäksi Hyvinkään Ässäkoteihin. Anja työskentelee myös kesällä valmistuvassa senioriasumisoikeustalo Martinkartanossa.

Tervetuloa Ewa ja Anja!

 

Seuraava uutiskirje ilmestyy tammikuussa 2013.

Setlementtiliitto toivottaa kaikille rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta!