|
|
AHJOLA SETLEMENTTI, Tampere
Toimintamme perusajatuksena on järjestää vapaan sivistystyön opetusta ja monipuolisia harrastusmahdollisuuksia kaikenikäisille ihmisille Tampereen alueella omistamissamme toimitaloissa Ahjolassa, Saukkolassa ja Rientolassa sekä Tampereen kaupungilta vuokraamissamme tiloissa. Järjestämme noin 1500 kurssia / 36 000 opetustuntia vuodessa, 180 nuorten ja aikuisten kerhoa, päiväkotipaikkoja kahdessa päiväkodissamme on noin 100 kpl. Ahjolassa työskentelee noin 40 päätoimista ja noin 300 sivutoimista työntekijää sekä suuri määrä vapaaehtoisia. ................................................................................................................................................. |
|
AURALAN SETLEMENTTI, Turku
Auralan ohjelmassa on monipuolista toimintaa vauvasta senioriin: päivähoito-, kansalaisopisto- ja senioritoiminta. Lisäksi Auralassa on OPM:n ja RAY:n sekä yhteistyökumppaneiden kanssa tehtäviä opetus- ja sosiaaliseen kuntoutustoimintaan liittyviä kehittämishankkeita. Erityisesti paikallinen ja alueellinen verkostotyö on ominaista Auralalle. Auralan toiminta on 2000-luvulla kasvanut ja monipuolistunut tasaiseen tahtiin. Alueellisen ja paikallisen verkostotyön aktiivina Auralaan toimintapiiriin on tullut lukuisa joukko yhteistyökumppaneita. Auralan tulevaisuusmaisemassa ovat vahvana mukana: uudet toiminta-avaukset, sukupolvien välinen yhteistyö, monikulttuurisuus, paikallisuus ja yhteisötyö, avoimet oppimisympäristöt sekä yleensäkin rohkeus toimia. ................................................................................................................................................. |
|
HARJULAN SETLEMENTTI, Lahti
Harjulan Setlementti ry on uudistuva yleishyödyllinen monialayhdistys, joka tuottaa palveluja päijät-hämäläisille ihmisille, yhteisöille ja yrityksille. Tavoitteenamme on tukea ihmisen hyvää elämää tarjoamalla hyvinvointia, terveyttä ja toimintaa yhteisöllisyyden, yhdenvertaisuuden ja lähimmäisyyden arvoihin pohjautuen. Visiomme on olla merkittävä hyvinvointipalveluiden ja vapaan sivistystyön sekä kansalaistoiminnan toteuttaja Lahden seudulla. Yhdistyksen palveluita ovat lasten päivähoito, kuntoutus- ja kotihoitopalvelut, kansalaistoiminta, kansalaisopisto, kestipalvelut sekä ulkomainospaikkoja vuokraava Harjula-Mainos. Lahden Harjulan Setlementtisäätiön omistama Kiinteistöosakeyhtiö Harjulakoti hallinnoi ja vuokraa ikäihmisille suunnattuja asuntoja Lahdessa. ................................................................................................................................................. |
|
HYVINKÄÄN SETLEMENTTI, Hyvinkää Palvelumme: Kahvila, lasten ajanvietekerho, ystäväapurinki, tietokoneryhmät. ................................................................................................................................................. |
|
HÄMEENLINNAN SETLEMENTTI, Hämeenlinna Monikulttuurinen työ, kansalais- ja vapaaehtoistoiminta, perhe- ja kriisityö, työllistymisen edistäminen. www.hmlsetlementti.net ................................................................................................................................................. |
|
JOENSUUN SETLEMENTTI RY ................................................................................................................................................. |
|
JYRÄNKÖLÄN SETLEMENTTI, Heinola Jyränkölän Setlementti on Heinolassa toimiva, monialainen ja kasvuhakuinen setlementti. Jyränkölä ylläpitää Heinolan kansalaisopistoa sekä tuottaa vanhusten ja päihdeongelmaisten asumis-, kuntoutumis- ja ravitsemispalveluja. Jyränkölässä toimii vapaaehtois -ja järjestötyönkeskus Tuttavantupa. Nuorisotyömuotoja ovat kerho-, leiri- ja kansainvälinen toiminta. Olemme aktiivinen paikallisten kehittämisprojektien vetäjä. ................................................................................................................................................. |
|
JYVÄLÄN SETLEMENTTI, Jyväskylä Palvelumme: Kansalaisopisto, päiväkoti, koululaisten iltapäivätoimintaa ja monipuolista muuta lapsi- ja nuorisotoimintaa. Jyvälä on toteuttanut lähes 15 vuoden ajan projekteja, joiden tarkoituksena on edistää työllistymistä ja antaa täydentävää koulutusta vaikeassa työmarkkinatilanteessa oleville. Jyvälä on aktiivinen verkosto- ja yritysyhteistyön kehittäjä, jonka tavoitteena on seutukunnallisen yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin lisääminen. ................................................................................................................................................. |
|
KALLIOLAN SETLEMENTTI, Helsinki Kalliolan setlementti on vuonna 1919 perustettu pääkaupunkiseudulla toimiva monialayhdistys. Kalliolan toiminta-ajatuksena on tukea ja auttaa ihmisiä elämänkaaren eri vaiheissa. ................................................................................................................................................. |
|
KAINULAN SETLEMENTTI, Kajaani
Palvelut: Kainuun Kansalaisopisto, Kainuun kesäyliopisto, Kainuun setlementtityökeskus
................................................................................................................................................ |
|
KOSKELAN SETLEMENTTI, Äänekoski Palvelumme: Kansalaisopisto, tanssikoulu, kuvataidekoulu, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta, mielenterveyskuntoutujien Klubitalo, Kotitalousneuvonta, nuorten kerhotoiminta
Koskelan Setlementti on monipuolinen toimija ja palvelujen tuottaja Äänekoskella: Koskelan Setlementti vastaa Äänekosken alueella kansalaisopistotoiminnasta sekä tanssitaiteen ja kuvataiteen perusopetuksesta, järjestää kahden suurimman taajaman koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ja Koskela on ainoa setlementti Suomessa, joka ylläpitää kansainvälisen mallin mukaista mielenterveyskuntoutujien klubitaloa. Koskela haluaa olla mukana äänekoskelaisten arjessa, mukana elinikäisessä oppimisessa ja kasvussa, kaikissa elämänvaiheissa: n. 3000 äänekoskelaista lasta, nuorta, keski-ikäistä, ikääntyvää, mielenterveyskuntoutujaa, työtöntä, maahanmuuttajaa jne, siis sanalla sanoen ihmistä, osallistuu vuosittain Koskelan toimintaan. Koskela etsii aktiivisesti uusia toimintamuotoja ja –tapoja, yhdessä paikallisten ihmisten, yhteisöjen ja kunnan kanssa. http://koskelansetlementti.net ................................................................................................................................................. |
|
KUOPION SETLEMENTTI PUIJOLA, Kuopio Palvelumme: monikulttuurinen työ, elämänhallintaa ja työllistymistä edistävä toiminta, lähiöissä tehtävä työ, senioritoiminta, lapsi- ja nuorisotyö. www.puijola.net ................................................................................................................................................. |
|
KURIKKALAN SETLEMENTTI, Kurikka, Jurva - Yhdessä eteenpäin voimamme yhdistäen! Kaksin aina komiampi!
www.kurikankansalaisopisto.fi/?Kurikkalan_Setlementti_ry ................................................................................................................................................ |
|
KYRÖSKOSKEN SETLEMENTTI, Kyrönkoski, Ikaalinen, Parkano, Ylöjärvi Palvelumme: Kyröskosken kansalaisopisto, Kansalaistoiminnan keskus KOSKIKAMMARI, Alueellinen erityisluokka, muistisairaiden ja omaishoitajien ryhmätoiminta, ................................................................................................................................................. |
|
LIEVESTUOREEN SETLEMENTTI, Lievestuore Palvelumme: Lievestuoreen kansalaisopisto, leikkikoulu, kerhotoimintaa päivähoitoikäisille lapsille ja heidän perheilleen, kerhotoimintaa varhaisnuorille ja nuorille, yhteisöjentalo (tukea ja tiloja kylän yhdistysten ja ihmisten toimintaan ja yhteistyöhön), projektitoiminta LYHDE. www.lievestuorela.fi ................................................................................................................................................. |
|
LINNALAN SETLEMENTTI, Savonlinna - Vireää toimintaa Palvelumme: kansalaisopisto, leikkikoulu, seniorityö (seniorikeskus ja ystäväntuvat), ................................................................................................................................................. |
|
SETLEMENTTI LOUHELA, Järvenpää Palvelumme: erityislasten aamu- ja iltapäivätoiminta, kotipalvelu, monikulttuurinen työ, musiikkikoulu, kansalaistoiminnan keskukset, opinto- ja koulutustoiminta, päiväkoti, retkeilyvälinevuokraamo, riitojen ja rikosten sovittelu, Rikosuhripäivystys, vapaaehtoistoiminta, Louhelan juhla- ja pitopalvelu Oy. ................................................................................................................................................. |
|
MIKKELIN SETLEMENTTI, Mikkeli Mikkelin Setlementin palvelujen tavoitteena on tukea ikäihmisten arjessa selviytymistä monipuolisin keinoin asiakkaidensa tarpeista käsin. Ikäihmisille suunnatulla puhelinpalvelulla tarjoamme ikäihmisille yksilökohtaista keskusteluapua, neuvontaa ja opastusta arjen monissa eri tilanteissa. Matalankynnyksen kohtaamis- ja päivätoimintapaikat Mikkelissä Anttolassa ja Haukivuorella tarjoavat ikääntyville virkistys- ja harrastetoimintaa ja sosiaalisia verkostoja. Toiminnassamme on mukana joukko vapaaehtoisia. www.mikkelinsetlementti.fi ................................................................................................................................................. |
|
SETLEMENTTI NAAPURI, Tampere ................................................................................................................................................. |
|
SETLEMENTTI OMAPOLKU, Tampere, Pirkanmaa OmaPolku – oikeus täyteen elämään OmaPolku – luova uudistaja
OmaPolku Workshop tarjoaa mahdollistavaa ja innostavaa työ- ja päivätoimintaa erityistä tukea tarvitseville kehitysvammaisille nuorille. Omapolku tarjoaa taidepaja-, mediapaja- ja arkipajatoimintaa. Voimavirta –projekti tarjoaa erityistä tukea tarvitseville kehitysvammaisille ihmisille vapaa-ajan ohjelmaa ja tekemistä iltaisin ja viikonloppuisin. Projektiin liittyy vertaistukitoiminta perheille ja kehitysvammaisille nuorille suunnattu omakaveritoiminta. Omavoima –projekti on tukitoimintamalli neurologisista erityisvaikeuksista ja neuropsykiatrisista ongelmista kärsiville nuorille. Kohderyhmänä vaikeassa syrjäytymisriskissä olevat nuoret, jotka ovat usein kaikkien tuki- ja palvelujärjestelmien ulkopuolella tai saavuttamattomissa. Projektiin liittyy yksilö- ja ryhmäohjausta. Vimmart on taiteen oppilaitos, jossa tarjotaan musiikin, kuvataiteen ja taidekäsityön perusopetusta erityisryhmille. Vimmart mahdollistuu yhteistoiminnassa Setlementti Naapurin ja Kehitysvammaisten Palvelusäätiön kanssa.
Setlementti OmaPolku on toiminut aktiivisesti seitsemän vuoden ajan. Tällä hetkellä järjestössä on 12 työntekijää ja noin 20 vapaaehtoistyöntekijää. Työ- ja päivätoiminnassa on mukana vajaat 30 erityistä tukea tarvitsevaa kehitysvammaista nuorta. OmaPolun kaiken toiminnan vaikutuspiirissä on runsaat 500 ihmistä. Työ on lähtenyt omaisperheistä ja edelleen halutaan herkällä korvalla kuulla ruohonjuuritason ja kohderyhmien ääntä. OmaPolku on ottanut uudistajan ja kehittäjän roolin omalla toimialallaan. Nykyisellään toiminta on vakiintunutta ja OmaPolusta on kasvanut toimija, joka kouluttaa, esittelee, innostaa ja konsultoi alan ihmisiä eri puolilta Suomea ................................................................................................................................................. |
|
SETLEMENTTI ONNENKENKÄ, Espoo - Asua ja asettua
Setlementti Onnenkenkä on Espoossa toimiva, nuori setlementti (toiminta alkoi 2005). Onnenkenkä toteuttaa Maahanmuuttajasta naapuriksi –projektia ja ylläpitää Vanhusväestön vapaaehtoisverkostoa ”Vahvaa”. Suunnitelmiin sisältyvät erilaiset asumiseen liittyvät projektit ja yhteistyö muiden Espoossa toimivien järjestöjen kanssa. ................................................................................................................................................. |
|
OTSOLAN SETLEMENTTI, Pori Otsolan setlementti on Satakunnan merkittävimpien vapaan sivistystyön organisaatioihin lukeutuva moderni opetus-, kasvatus- ja kulttuuritoiminnan keskus. Setlementin ylläpitämä Otsolan kansalaisopisto palvelee vuosittain yli 5000 eri ammatteja, ikäryhmiä ja kansallisuuksiakin edustavaa ihmistä, jotka tulevat satoihin opintoryhmiimme kehittämään itseään, kohtaamaan toisia ja harjaannuttamaan erilaisia kansalaiselämässä tarpeellisia taitoja. Samalla Otsola toteuttaa niin perinteikkään suomalaisen vapaan sivistystyön kuin setlementtiaatteenkin keskeisintä tehtävää - aktivoida ihmisessä hänen luovia voimavarojaan, joiden soveltaminen ja omaehtoinen kehittäminen viime kädessä ratkaisevat sen, millaisen henkilökohtaisen elämän kehyksen ihminen luo itselleen ja millaisen panoksen hän antaa yhteiskunnalle. Kansalaistaitoja nuorille –projektia toteuteaan Sampolan ja Väinölän asuinalueilla Porissa. ................................................................................................................................................. |
|
OULUN SEUDUN SETLEMENTTI, Oulu – kasvu ihmisyyteen
Oulun Seudun Setlementti on monitoimialasetlementti, joka on perustettu 1944. OSS ylläpitää Oulun ja Kemin kansalaisopistoja, kansanopisto Pohjola-opistoa, Oulun Tyttöjen Taloa ja tekee lapsi- ja nuorisotyötä, seniorityötä sekä riita- ja rikosasioiden sovittelua Oulun läänissä. Monikulttuurinen työ on laajaa ja kasvaa koko ajan. OSS omistaa Syötteen ja Hailuodon nuorisokeskukset sekä vapaa-ajanpaikat Syötekeskuksen (Pudasjärvi) ja Luotokeskuksen (Hailuoto). Setlementin palveluksessa työskentelee 87 päätoimista ja 317 tunti- ja osa-aikaista työntekijää. www.oulunsetlementti.fi ................................................................................................................................................. |
|
PARKANON SETLEMENTTI, Parkano
Parkanon Setlementin toimintamuotoja ovat kohtaamispaikan ylläpito, harrastepiirit Parkanon kohtaamispaikassa sekä vapaaehtoistyö kodeissa, laitoksissa ja tapahtumissa. 10 vuotta vanhalla setlementillä on toista sataa jäsentä ja n. 30 vapaaehtoistyöntekijää ................................................................................................................................................. |
|
POHJOIS-KYMEN SETLEMENTTI ry, Kouvola www.pohjois-kymensetlementti.fi ................................................................................................................................................. |
|
RIENTOLAN SETLEMENTTI, Tampere Rientola on Lielahden ja ympäristöalueiden lasten, nuorison ja aikuisväestön liikunta- harrastus- ja kulttuurikeskus. Talo tarjoaa toimintatiloja monenlaisille liikunta- ja harrastusryhmille. Rientola setlementti järjestää koululaisille iltapäivätoimintaa ja erilaisia leirejä ja retkiä. Säännöllisesti Rientolan kerhotoimintaan osallistuu vuosittain n. 2000 lasta ja nuorta. http://www.rientola.fi ................................................................................................................................................. |
|
ROVALAN SETLEMENTTI, Rovaniemi - Elämän muutoksessa mukana
Rovalan Setlementti on vapaan sivistystyön (Rovaniemen kansalaisopisto Rovala) ja muun koulutuksen sekä sosiaali-, vanhus- ja nuorisotyön ylläpitäjänä toiminut ihmisen osaamisen kehittämiseksi ja hyvinvoinnin edistämiseksi jo 86 vuotta. Rovalan Setlementti on yksi suurimmista yksityisistä työllistäjistä Rovaniemellä ja Lapin läänissä. Ikäihmisten palveluita tarjotaan Jokkakallion asumispalvelukeskuksessa, Palosalmi-kodissa ja erityisryhmien asunnoissa. Lisäksi palveluita tarjoaa Jokkatupa - mielenterveyskuntoutujille suunnattu päiväpalvelukeskus, Romppu - päihde- ja huumeklinikka, MoniNet - monikulttuurinen keskus. Rovalan setlementin toimintamuotoja ovat myös rikossovittelutoiminta, rikosuhripäivystys sekä lapsi – ja nuorisotyö. ................................................................................................................................................. |
|
SAUKKOLAN SETLEMENTTI, Tampere ................................................................................................................................................. |
|
................................................................................................................................................ |
|
SOVINTO RY, Vaihtoehtoisen ammattikoulutuksen kannatusyhdistys, Helsinki
Vaihtoehtoisen ammattikoulutuksen kannatusyhdistys Sovinto ry perustettiin vuonna 1987. Lähes 20 vuotta toiminut Vaihtoehtoinen Ammatti- ja oppisopimuskoulu kouluttaa työpainotteisilla menetelmillä. Vuosittain yli 200 nuorta ja uudelleen koulutettavaa aikuista aloittaa opintonsa Helsingin Roihupellossa sijaitsevassa monikulttuurisessa koulussa. Työpainotteinen opetusmenetelmä sopii erinomaisesti niille, jotka syystä tai toisesta vierastavat teoria- tai luokkahuonekeskeistä opiskelua ja joille tekemällä oppiminen on luontaisempi tapa omaksua uusia asioita.
Koulutukset ovat työvoimapoliittista aikuiskoulutusta ja antavat valmiudet ammatillisen tutkinnon tai sen osan suorittamiseen näyttötutkintona. Koulu on tiiviissä yhteistyössä alan yrityksiin: puutyöverstaisiin, autokorjaamoihin, korjausrakentamisen, ravintola- ja kahvila-alan sekä vene-, pienkone- ja hoiva-alan yrityksiin. ................................................................................................................................................. |
|
TOIMELAN SETLEMENTTI, Helsinki - Kansalaisopisto eteläisessä Helsingissä
Toimelan setlementti ylläpitää Toimelan kansalaisopistoa, joka on vireästi ja vihreästi toimiva yksityinen kansalaisopisto Etelä-Helsingissä. Palvelutarjontaan kuuluu myös ikäihmisten yliopistotoiminta. Kulttuurin saralla toimimme paikallisesti järjestäen tapahtumia ja esityksiä. Toimelan palstapuutarhan viljelytoiminta on jatkunut Munkkiniemessä Helsingin kaupungilta vuokratulla tontilla vuodesta 1936. ................................................................................................................................................. |
|
TOIVOLA-LUOTOLAN SETLEMENTTI, Kemi
Toivola-Luotolan Setlementti ylläpitää Kemin sydämessä sijaitsevassa, 100 vuotta vanhassa Leipätehtaassa toimintakeskusta, jossa on kokous-, koulutus- ja harrastetiloja erilaisten seniori- ja nuorisotoimintojen käyttöön, juhlahuoneisto, senioritalo, avoin nuorisotila sekä toimintaa maahanmuuttajille. Setlementti tarjoaa myös päiväkotipalveluita Koivuharjun Toivolan päiväkodissa. Työntekijöitä setlementissä on yhteensä 39. ................................................................................................................................................. |
|
|
|
TUNTURILAN SETLEMENTTI, Kemijärvi ................................................................................................................................................. |
|
SETLEMENTTI UKONHATTU, Leppävirta
Ukonhattu tarjoaa palveluasumista kolmessa kodinomaisessa palvelukodissa mielenterveyskuntoutujille ja kehitysvammaisille sekä järjestää heille tarvittavia tuki-, hoito- ja hoivapalveluja. Mielenterveyskuntoutujien päivätoimintaa järjestetään kotona asuville kuntoutujille. Vapaaehtoistoimintaa toteutetaan Leppävirran keskustassa Arkikeskus Pellavassa ja Sorsakoskella Koskikammarissa. Ukonhatun toiminta on käynnistynyt vuonna 1995 ja toiminta on kasvanut viimeisten vuosien aikana siihen muotoonsa, mitä nykyiset toimitilat antavat myöten. Palvelukodit tarjoavat asumispalveluja 75 asiakkaalle 10 eri kunnan alueelta. Päivätoimintaa tarjotaan myös avohuollon asiakkaille. Henkilökunnan lukumäärä on n. 65 henkilöä. Vapaaehtoisia toimijoita on mukana 95 henkilöä. Ukonhatun yhteistyöverkosto on laaja niin paikallisesti kuin alueellisesti. Alueellisten palveluiden kuin myös järjestötoiminnan kehittämisessä olemme vahvasti arjessa ja visoissa mukana. ................................................................................................................................................. |
|
VAASAN SETLEMENTTI, Vaasa Vaasan setlementin toimintamuotoja ovat vanhus- ja nuorisoasumispalveluiden tuotanto, Setlementtikeskuksen ylläpito, Setlementti Vestis, sukupuolisensitiivinen tyttötyö, monikulttuurinen työ, lapsi- ja nuorisotyö ja rikosuhripäivystys. ................................................................................................................................................. |


