Mistä on kyse?

Miksi tehdään poika- ja miestyötä sukupuolisensitiivisellä työotteella?

 

Niin viileitä, kovia ja itsenäisiä kuin pojat voivat joskus ollakin, myös he kaipaavat ystävyyttä ja ryhmässä hyväksyntää. Pojat tarvitsevat, siinä missä tytötkin, välittäviä, poikia huomioivia aikuisia jotka kannustavat poikia olemaan sellaisia kuin he haluavat olla ja jotka kannustavat heitä puhumaan tunteistaan ja ajatuksistaan. Poikatyössä sukupuolisensitiivisellä työotteella onkin kysymys juuri siitä, että pojille annetaan tunnepuolella riittävästi tilaa ilmaista itseään ja tulla hyväksytyksi omina persooninaan. Tämä ei tarkoita sitä, että esimerkiksi toiminnallisuus olisi kielletty sukupuolisensitiivisessä poikatyössä, vaan sitä, että poikien kasvuun liittyvät kysymykset tunnistetaan kokonaisuutena ja osataan nähdä myös usein suojakuorena toimivan viileyden ja kovuudenkin taakse. Tämän tyyppinen työ vahvistaa poikien itsetuntoa ja käsitystä minä pystyvyydestä.

 

Sukupuolisensitiivistä työotetta alettiin käyttää setlementtiliikkeen poika- ja miestyössä 2000-luvun alkupuolella, mutta isompi buumi on syntynyt vasta 2010-luvulla (kts. Historia). Keskeisenä perusteluna sukupuolisensitiiviselle työlle nähdään setlementtityön perusarvot ja toimintaa ohjaavat arvot, joissa korostuvat muun muassa yhteisöllisyys, yksilön oikeuksien kunnioittaminen, erilaisuuden hyväksyminen, ihonväristä, sukupuolesta tai kulttuurista riippumaton tasa-arvoisuus, luottamus ihmisen kykyyn ratkaista itsenäisesti omia ongelmiaan, paikallisuus sekä sitoutuminen heikommassa tilanteessa olevan ihmisen tilanteen parantamiseen.  Poika- ja miestyölle on selkeä tarve yhteiskunnan rakenteiden ja kulttuurin muuttuessa. Monilla pojilla ja miehillä on vaikeuksia asemoida itseään nykyiseen maskuliiniseen malliin. Useilla pojilla on vaikeuksia nähdä itseään osana vallitsevaa poikakoodia, jossa korostuu ryhmäkäyttäytyminen, maskuliinisuus, toiminnallisuus, fyysisyys ja aktiivisuus.

 

Poikien ja miesten itsetunto (tai sen puute) on asia, josta on puhuttu paljon. Itsetunto rakentuu niistä kokemuksista, joita ihminen saa ympäristöstä ja muista ihmisistä. Harrastuksistaan lapsi voi saada tärkeitä osaamis- ja onnistumiselämyksiä, jopa sellaisia, jotka korvaavat epäonnistumisen muualla. Poikien kohdalla moni harrastus on luonteeltaan kilpailumuotoista. Tämä voi asettaa joidenkin poikien itsetunnolle kohtuuttoman haasteen. Onkin tärkeää tarjota pojille myös sellaista toimintaa joka ei tähtää kilpailemiseen, mutta voi olla tavoitteellista eli sellaista jossa poika saa onnistumisen ja osaamisen kokemuksia. Sellaisia joissa hän tuntee olevansa hyvä ja arvostettu ryhmän jäsen.

 

Pojat kohtaavat kasvussaan aikuiseksi erilaisten odotusten paineet. Käsite ”riittävän hyvä poika” kuvaa monen pojan ajatusmaailmaa sen tosiasian pohjalta, että nyky-yhteiskunta tuntee pääsääntöisesti kaksi miestyyppiä: onnistujat ja epäonnistujat. ”Yksilön elämää käsitteellistetään lähtökohtaisesti kilpailemisen, joustavuuden ja jatkuvan arvioinnin kautta. Ihmisen on hankittava erilaisia resursseja selviytyäkseen kilpailussa, joka liittyy esimerkiksi koulutus- tai työpaikan saantiin ja opittava markkinoimaan itseään ja oltava lojaali vain omalle itselleen” (Nivala & Saastamoinen 2010, 17).  Voittaja-häviäjä asetelman rummuttaminen kaikissa yhteyksissä merkitseekin nuorelle ja erityisesti pojalle perinteisen yhteiskuntakäsityksen mukaan usein musertavaa tilannearviota siitä, etteivät omat taidot ja resurssit riitä.

 

Mikko Saastamoinen (2007) kirjoittaa kirjassa Nuorisokasvatuksen teoria – perusteita ja puheenvuoroja (Nuorisotutkimusverkosto), että ”ihmiset ovat usein ymmällään siitä, keitä he ovat ja mihin heidän pitäisi elämäänsä koskevissa päätöksissä tukeutua. Modernin yhteiskunnan tila edellyttää ihmisiltä korostetun arvioivaa ja refleksiivistä orientaatiota itsensä suhteen. Kaikilla tähän ei ole valmiuksia, ja tässä refleksiivisyyden vaatimuksessa piilee eräs modernin yhteiskunnan eriarvoisuutta tuottava jännite” (Saastamoinen 2007, 232). Poikatyössä yllä kuvattu asetelma on tuttu. Erityisesti murrosiässä olevien poikien voi olla vaikeaa ilmaista itseään ja tuottaa itsestään sellaista ”analyysia” ja vuorovaikutuksellisuutta jota nyky-yhteiskunta heiltä odottaa.

 

Sukupuolisensitiivisyydelle on tunnusomaista tiedostaa odotukset, joita yhteiskunta kohdistaa molempiin sukupuoliin. Koska tytöille ja pojille sallitaan erilaisia asioita, saattaa sukupuolesta tulla este ihmisen kyvylle toteuttaa itseään ja siinä kohdassa tarvitsemme erityisesti sukupuolisensitiivisyyttä. (Punnonen 2005). Sukupuolisensitiivistä työotetta käyttävät työntekijät kohtaavat nuoren yksilönä eikä stereotyyppisen sukupuoliroolin luoman mielikuvan kautta. He myös välttävät uusintamasta näitä oletuksia. Toimintaa ei tule rinnastaa perinteisiin poikakerhoihin, joissa painoarvo on usein ollut korostuneessa maskuliinisessa toiminnassa.

 

Sukupuolisensitiivistä poika- ja miestyötä toteutetaan setlementtikentällä tällä hetkellä seitsemällä paikkakunnalla yhteensä 12 toimipisteessä (kts. Toimijat). Jokaisella paikkakunnalla toimintaa toteutetaan oman paikkakunnan tarpeisiin pohjautuen ja omilla painoarvoilla. Toimintaa ohjaavat paikalliset ohjaajat, jotka omaavat hyvin laajan koulutuksellisen ja kokemuksellisen taustan, joka luo hyvän pohjan myös valtakunnalliseen yhteistyöhön.

 

Lue lisää sukupuolisensitiivisestä työstä: www.sukupuolisensitiivisyys.fi

 

Lähteet:

 

Nivala, Elina & Saastamoinen Mikko (2007). Nuorisokasvatuksen teoria – perusteita ja puheenvuoroja. Nuorisotutkimusverkosto. Tampereen Yliopistopaino.

 

Punnonen, Varpu (2005). Sinuksi-projektin väliraportti. Setlementtinuorten liitto ry. Helsinki.

 

Teksti: Harri Sarjanoja, Joensuun Setlementti ry ja Panu Räsänen, Oiva-toiminta, Jyväskylä

Kommentit

Käynnissä ei ole yhtään keskustelua. Voit avata uuden keskustelun 'Aloita uusi keskustelu'-napista.