Kirjoittaja: Pentti Lemmetyinen, toimitusjohtaja, Suomen Setlementtiliitto

”Äidinkielessäni sanat maa ja sielu ovat sama sana. Siksi uskomme, että kaikki ihmiset maan päällä ovat osallisia samasta sielusta ja kotona kaikkialla maailmassa. Siksi ei ole muukalaisia eikä vieraita. Kaikki me olemme saman maan lapsia, tyttäriä ja poikia.”

Nämä merkitykselliset sanat lausui vanha Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoihin kuuluva mies kansainvälisen setlementtiliikkeen tapahtumaa avatessaan.

Suomi valmistautuu parhaillaan presidentinvaalien toiselle kierrokselle tilanteessa, jossa monen asian osalta huolikertoimet loistavat punaisella. Usean poikkeusvuoden aikana kansaa on herätelty kriisitietoisuuteen. Toisille meistä seuraavat kaksi viikkoa tarkoittavat kuumeista vaalityötä mielestämme parhaan henkilön valitsemiseksi. Toisille passiivisuutta joko siksi, ettei luota kumpaankaan ehdokkaaseen, ettei usko presidentin voivan vaikuttaa mihinkään, ettei usko politiikkaan tai siksi ettei enää jaksa eikä kiinnosta.

Me järjestöjohtajatkin olemme hämmentyneitä, huolissamme ja ehkä vihaisiakin maamme nykyisestä poliittisesta keskusteluilmapiiristä. Me koemme, että jotakin on perustavanlaatuisesti muuttumassa. Samaan aikaan, kun työmme rahoituspohjaa ollaan murentamassa, monen kokemus on, että jopa koko olemassaolomme tarpeellisuutta kyseenalaistetaan.

Mikään eduskunta tai hallitus, eikä edes paraskaan presidentti,
voi ratkaista näitä asioita yksin.

Viestimme on, että poliittisten päätöksentekijöiden, muun julkisen sektorin ja elinkeinoelämän rinnalla on olemassa kansalaisyhteiskunta, järjestöt ja kansalaiset. Pelkäämme, että useat poliitikot eivät tiedä sitä tai eivät välitä siitä. Hyvinvointivaltion sijaan olemme jo pitkään kutsuneet maatamme hyvinvointiyhteiskunnaksi. Se tarkoittaa, että meitä kaikkia tarvitaan hyvinvoinnin tuottajiksi. Ei vain verovaroin toteutettuja palveluita ja hallinnon rakenteita.

Olisiko mahdollista käydä kansallista dialogia siitä, miten näistä kaikista huolista ja haasteista selvitään yhdessä? Mitä tehdään ikärakenteen ja huoltosuhteen vääristymälle, luokkaistumiselle, segregaatiolle, ympäristön tuhoutumiselle? Huolten määrä on uuvuttava. Mikään eduskunta tai hallitus ei millään kokoonpanolla voi ratkaista näitä asioita yksin. Eikä edes paraskaan presidentti.

Varmaa on, että jos emme yhteiskuntana pidä huolta lapsistamme ja nuoristamme ja tarjoa heille osallisuutta ja toivon näköaloja, olemme tuhon tiellä. Yhtä varmaa on, että jos annamme Suomeen muualta muuttaneiden ihmisten syrjäytyä rauhassa ja vastustamme uusien tulemista, olemme umpikujassa.

Mielestämme kansalaisjärjestöt kannattaa valjastaa tuottamaan hyvinvointia meille ominaisilla toimintavoilla. Me olemme jalkautuneet sinne, missä ihmiset ovat, lähiöihin ja kyliin. Me tiedämme, että kukaan ihminen ei valitse syrjäytymistä, sairautta, köyhyyttä, rikollisuutta, väkivaltaa tai yksinäisyyttä. Me näemme, että yksilöiden syyllistämisen sijaan meidän pitää tarttua yhteiskuntamme rakenteellisiin virheisiin. Yhdessä.

Kansalaisyhteiskunnan taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset tulee varmistaa tulevaisuudessakin.

Järjestötyössä me emme elä vaalikausien mittaisissa sykleissä. Teemme työtämme vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Suomalainen järjestötyö on nähnyt sisällissodat, maailmansodat, lamat, nousukaudet ja monet poliittiset jääkaudet. Me olemme avanneet ovia ja rakentaneet siltoja.

Yhteinen viestimme on, että kansalaisyhteiskunnan taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset tulee varmistaa tulevaisuudessakin. Järjestöt ovat perustavanlaatuinen voimavara demokratiaa, yhdenvertaisuutta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta tahtovassa maassa.

Muodostuuko monikulttuurisuuden kautta meille rikas vai sisäänpäin kääntynyt yhteiskunta?

Monikulttuurisuus on tosiasia, jonka kanssa elämme nyt ja tästä eteenpäin. Siirtolaisuus maailmassa ei tule loppumaan tai vähenemään. Se kasvaa sotien ja muiden levottomuuksien vuoksi.

Muodostuuko monikulttuurisuuden kautta meille kiinnostava, moniarvoinen ja kulttuurisesti rikas yhteiskunta vai sisäänpäin kääntynyt, arvoiltaan kova ja sulkeutunut? Suomessa asuvat, tänne muualta muuttaneet ihmiset kohtaavat arkipäivässään rasismia.

Me tiedämme, että slummiutuminen, syrjäytyminen, radikalisoituminen tai rikollinen elämä eivät ole geneettisiä tai syntyperästä johtuvia ominaisuuksia. Me tiedämme, että kyse joidenkin ihmisten syrjäpoluille joutumisesta on kansallinen epäonnistuminen. Emme ole osanneet tai halunneet ottaa uusia tulijoita mukaan, emme suunnitella kaupunkimaantiedettämme niin, että eriarvoisuus alueiden välillä ei kasvaisi, emmekä tehdä työmarkkinoistamme reiluja kaikille emmekä ole osanneet hioa taitojamme sovittelijoina ja sovinnon rakentajina.

Köyhän, syrjäytetyn tai muusta syystä itsensä osattomaksi kokevan ihmisen ei ole helppoa ajatella, että ratkaisuja on olemassa. Ei ole toivon näköaloja. Siksi tarvitaan yhteisöjen rakentajia, niitä, jotka rohkaisevat, luottavat, opettavat ja tarpeen tullen vaikka lainaavat toivoa. Näin tekemällä rakennetaan hyvää elämää ja samalla vahvistetaan rauhaa ja yhteiskunnan demokraattisia rakenteita.

Me tiedämme, että syvin ihmisen elämässä tapahtuu suhteessa toisiin ihmisiin. Siksi ei ole erilaisia eikä samanlaisia, on vain ihmisiä. Ja että kaikki me ihmiset olemme kotona kaikkialla maailmassa. Ja että kaikki me ihmiset olemme turvapaikanhakijoita tässä tuulisessa maailmassa.